*

Tiina Ahva Keskustelunlietsontaa ja vääriä mielipiteitä

Perinnönjako on antajan oikeus

  • Perinnönjako on antajan oikeus

Toimittaja Mikko Puttonen kirjoittaa tänään Helsingin Sanomissa kolumnissaan ”Sadan prosentin perintövero tasaisi pelimerkit” lasten oikeudesta periä vanhempansa. Puttonen argumentoi aivan oikein, ettei tällaista lähtökohtaista oikeutta ole, ja että perintö on harvoin ansaittua rahaa.

Näkökulman vainajan tahdosta moraaliargumenttina Puttonen sivuuttaa kuitenkin turhan huolimattomasti. Vainaja, joka testamenttia laatiessaan on ollut elävä yhteiskunnan jäsen, on tehnyt selväksi omien rahojensa toivotun käyttötarkoituksen. Perintöveron vastustaminen nojaa nimenomaan siihen moraaliseen periaatteeseen, että rahansa itse ansainnut ihminen on niiden suvereeni käyttäjä – myös kuoleman jälkeen sijoittuvissa transaktioissa.

Täydellistä perintöveroa ei voi kannattaa vaatimatta saman veron asettamista myös rahalahjoille ja hyväntekeväisyydelle. Vastikkeettomasti köyhälle ystävälle annettu rahasumma vääristää yhtä lailla taloudellista tasa-arvoa kuin aikuisille lapsille annettu perintö. Ainoa ero näissä rahansiirroissa on se, tapahtuvatko ne antajan tahdosta tämän eläessä vai ollessa jo kuollut.

Sadan prosentin perintöverotus tarkoittaisi johdonmukaisesti lahjoihin laajennettuna sitä, ettei ihmisten välillä olisi yhteiskunnassa mahdollista siirtyä vastikkeetonta rahaa. Jokaista rahansiirtoa varten tulisi löytyä kuitti tai tosite sen ansaitsemisesta, tai valtiolla olisi oikeus täysimääräisesti lunastaa siirtyvä raha yhteiseen käyttöön. Tällainen malli palvelisi lähtökohtien tasa-arvoa, mutta olisi täysin yksilönvapauksien vastaista. Jokaisella olkoon oikeus käyttää itse ansaitsemansa rahat toisten pyyteettömään auttamiseen, jos niin tahtoo.

Perintöveroa ei tule korottaa, vaan sen alentaminen on oikea suunta. Kyse ei ole saajan oikeudesta vastaanottaa rahaa vaan ansaitsijan oikeudesta antaa omaa – jo kertaalleen verotettua – rahaansa muille. Merkittävin uudistuksen tarve on kuitenkin siinä, että testamenttia tekevällä ihmisellä tulee olla täydet valtuudet määrätä rahansa käytöstä. Perinnönjaossa testamentilla on voitava ohittaa lakiosa, jos vainaja on näin toivonut.

Tämä uudistus löytyy myös Perussuomalaisten Nuorten tänään julkaistun normienpurkuohjelman sijalta 49.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kovat on vaatimukset, että testamentti kaikessa menisi lakiosan yli.
Perinnönjaon taastekevät kuolinpesänosakkaat ja pesänosakkaalla on mahdollisuus luopua perinnöstään kaikkien tai yhden pesänosakkaan hyväksi.
Perinnönjakoa ei ole perinnönjättäjä enään suorittamassa.

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

"...rahansa itse ansainnut ihminen on niiden suvereeni käyttäjä." Kuka on rahansa itse ansainnut? Jos jollain on kuollessaan omaisuutta vaikkapa 500 miljoonaa euroa, kuka sen muka on itse ansainnut? Olisi aivan oikein, että tietyn rajan ylittävät perinnöt verotatteisiin kokonaan yhteiskunnalle, koska ne on muiden työllä, toisin sanoen keinottelemalla hankittu.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"tietyn rajan ylittävät perinnöt verotatteisiin kokonaan yhteiskunnalle,"

Tuossa kohden toteutuu wanha sanonta "kateus vie kalatkin järvestä". Ei sitä 500 miljoonaa kukaan patjan sisään ommeltuina seteleinä peri, vaan aivan muussa muodossa. Jos niihin liittyvä liiketoiminta lakkautettaisiin valtion kirveen iskulla vain siksi, että joku pitää perimistä epäreiluna, niin se olisi kirveen isku suomalaista hyvinvointia vastaan. Nythän on tarkoitus pikemminkin pyrkiä lisäämään työpaikkoja, ei tuhoamaan niitä.

Ruotsissa on jo monta vuotta sitten edellisen porvarihallituksen aikana poistettu niin perintö- kuin lahjaverokin kokonaan ja juuri tässä on yksi syy miksi Ruotsin talous toimii paremmin. Toinen syy on verotuksen progression loiventaminen suuremmissa tuloluokissa.

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars

Ari tuolla jo kirjoittikin ettei kyse ole kateudesta kun kalat katoavat vaan ahneudesta. Ei yrityksen toiminta lakkaa vaikkei kyvytön nyhveröpoika toimitusjohtajaksi tai omistajaksi pääsisikään. Jos yritys on kannattava niin luulisi osaamista sen johtoon löytyvän, haku käyntiin ja homma jatkuu. Jos poika haluaa pallille niin on kyllä etulyöntiasemassa; koko ikä on ollut aikaa opetella ja tehdä työtä yrityksen eteen joten varmasti halutessaan on paras ehdokas.

Tässä tämän päivän Hesarin pääkirjoitus aiheesta:
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1477192893647?re...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

Tuo 500 miljoonaa oli aika reipas heitto, joten ehkäpä on parempi pitäytyä reaalimaailmassa ja siellä voidaan todeta, että sukupolvenvaihdos perinnön kautta johtaa SANGEN usein yrityksen toiminnan lakkauttamiseen, koska perintöveroja ei ole varaa maksaa. Ja se perijäpoika ei välttämättä ole nyhverö lainkaan. Saattaa olla toiminut jo jonkin aikaakin menestyksekkäästi yrityksen toimitusjohtajana. Mutta yhtäkkiä kun ei ole puolta miljoonaa heittää verottajalle, niin konkurssi koittaa.

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars Vastaus kommenttiin #10

Perintöveron ollessa 100% mitään ei tarvitse maksaa; omistaja vain vaihtuu ja toiminta jatkuu kuten aikaisemminkin.

Puolueiden lopetus ja asiantuntijoiden edustajistoihin siirtyminen takaa vähintään samantasoisen toiminnan kuin omistajan eläessä. Edustajat eivät voi käyttää yrityksen voittoja muuten kuin yhteiskunnan hyväksi. Toisin kuin ulkomainen omistaja tai henkilö joka kuskaa rahat veroparatiisiin. Valtiolla ei myöskään ole mitään pakkoa omistaa yritystä joten jos sopiva ostaja löytyy niin sen voi myydä.

Jos perijä ei ole nyhverö niin hän luonnollisesti jatkaa tehtävissään yrityksessä ellei peräti etene urallaan. Mikäli katsotaan ettei pätevyyttä ole niin yritykseen haetaan sopivat työntekijät kuten mihin tahansa työhön. Jos perijä oli vain kuppaamassa voittoja niin siinä tapauksessa hänen tulee keksiä nyhverölle sopivaa työtä koska voittoja ei enää muiden kustannuksella heru.

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

Näinhän se taitaa olla, en tullut ajatelleeksi. Mutta sitä en todellakaan tunnusta, että olisin kateellinen tällaisen jättiläisomaisuuden haltijalle. Senhän täytyy olla aivan valtava taakka kuolevaiselle ihmiselle.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Teoriassahan tuo 100% perintövero on kaunis idea. Siis teoriassa – eli jos se ihan oikeasti toimisi kuten pitäisi ja ihmiset hyväksyisivät mukisematta tuollaisen käytännön. Näin ei kuitenkaan ole. Tuollaista perintöveroa ryhdyttäisiin välittömästi kiertämään ja eri konstein varallisuutta pyrittäisiin siirtämään elinaikana jälkeläisille tai muille, kuten nykyisinkin kaikkein varakkaimmat jo tekevät. Keskiluokkaisempi vain vähän rahvaanomaisemmin, esimerkiksi käteisenä rahaa siirtämällä.

Seuraukset eivät toki olisi täysin samanlaisia kuin vaikkapa alkoholin kieltolailla, mutta samantyyppisiä. Lakia kierrettäisiin minkä ehdittäisiin ja samalla kunnioitus oikeuslaitosta kohtaan laskisi roimasti. Valtion uskottavuus kansalaisten silmissä heikkenisi ja sillä on usein hyvinkin vakavia seurauksia pitkällä aikavälillä esimerkiksi korruption muodossa.

Toisin sanoen ihminen joka vakavissaan tällaista perintöveromallia ehdottaa, ei ole joko miettinyt ehdotuksensa seurauksia loppuun asti tai sitten ei joudu noista seurauksista kantamaan minkäänlaista vastuuta. Silloin on helppo huudella ihan mitä tahansa.

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars

Kaunis utopia jossa kaikki elävät hetkensä ja pelikenttä on kaikille aina sama. Ei varaslähtöjä tai pelivälineiden sabotaasia.

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen

Ai tämä olikin kokoomusnuorten kultapossukerhoilua.

Tuo "kertaalleen verotettu" on melko kulunut puolustus sille, että kultapossukerholapsen pitäisi saada ilman veroja miljoonansa, kun pienempien rahojen eteen työtä tekevä maksaa tulo- ja kulutusveroja viimeisen päälle.

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars

Niin ja tekee työtä suurimman osan elämästään :) Tasan ei käy onnen lahjat. Systeemi voisi kuitenkin tasoittaa lähtöviivat.

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen

Siis kuka nyt on töitä tehnyt?

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars Vastaus kommenttiin #9

No se perijälle hiki hatussa töitä tekevä ja veronsa maksava ihminen. Perijä taas ei välttämättä ole tehnyt ikinä mitään eikä välttämättä tule ikinä tekemäänkään mitään; kunhan elelee toisten rahoilla aivan kuin työtön.

Mutta työttömälle pulitettava toimeentulotuki on eri luokkaa kuin sukupolvesta toiseen kasautuva omaisuus jolla voi pahimmassa tapauksessa terrorisoida muitten markkinoille pyrkivien pyrkimyksiä vaikka ne olisivat paljon hyödyllisempiä kuin dynastian omat bisnekset.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Ei se minusta ole kulunut puolustus, vaikka onkin usein käytetty. Pikemminkin penäisin perusteluita kaksinkertaiselle verotukselle. Jos ei tukeuduta mielikuvaan ökyrikkaista suvuista ja miljoonaperinnöistä, on lähiomaisen kuolema perintöveron muodossa monille inhimillistä surua unohtamatta pikemminkin taloudellinen rasite kuin mikään kiva lisäansioiden lähde.

Aika harvassa suomalaisperheessä eletään kuin Kummeli-sketsissä "Perintöä odotellessa".

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen

Siis perijähän ei ole maksanut veroa entuudestaan siitä perinnöstä. Se on hänelle omaisuutta/tuloa, vaikka mukaan vetäisi sen toisen vanhan kortin surevasta leskirouvasta.

Jyrki Paldán

"Vainaja, joka testamenttia laatiessaan on ollut elävä yhteiskunnan jäsen, on tehnyt selväksi omien rahojensa toivotun käyttötarkoituksen. Perintöveron vastustaminen nojaa nimenomaan siihen moraaliseen periaatteeseen, että rahansa itse ansainnut ihminen on niiden suvereeni käyttäjä – myös kuoleman jälkeen sijoittuvissa transaktioissa."

Tuo moraalinen näkemys on puhtaasti moraalieettinen, ja sellaisenakaan ei normatiivinen.

Rahansa "ansainnut" ei nykyisellään ole rahojensa suvereeni käyttäjä tässä asiayhteydessä, sillä lähes täysin riippumatta mitä hän rahoillaan tekee, yhteiskunta ottaa veronsa. Jos hän ostaa suklaata, valtio ottaa siitä ALV:in, jos hän maksaa siitä jollekulle palkkaa, siitä maksetaan verot, jos hän lahjoittaa sen jollekulle, siitä maksetaan verot ja jos hän kuolee, siitä maksetaan verot.

Käyttäjän paiviruippo kuva
Päivi Ruippo

Ei perintöjä kenellekään tai keneltäkään.

Ei pitäisi periä mitään mainittavaa vanhemmiltaan, isovanhemmiltaan tai keneltäkään muultakaan.

Olisi paras, jos kaikki terveet nuoret aloittaisivat elämänsä samalta viivalta taloudellisesti.

Systeemimme on jo nyt täysin epäoikeudenmukainen ja entistä vinommaksi sitä ollaan vaan viemässä.

Jokainen hommatkoon itse oman kämppänsä, maksakoon vuokransa ja ostakoon ruokansa itse ansaitsemillaan rahoilla. Hankkikoon itse työpaikkansa ja kustantakoon opiskelunsa ja huvit omilla varoillaan. Ongelma- ja kriisitilanteissa yhteiskunta auttakoon taloudellisesti, ei vanhemmat.

Tästä on lähdettävä, jos haluamme oikeudenmukaisempaa Suomea.

Systeemit on ensin muutettava tasa-arvoisimmiksi poliittisin keinoin ja lakipykälin.

Oikeudenmukaisemmassa Suomessa on ihmisillä parempi olla.

--------------------------

Tuloerot = eriarvoisuus estävät talouskasvua! Asia on tutkittu.

Taloustieteilijä Thomas Piketty näkee progressiivisen verotuksen ja tasaisemman tulonjaon olevan edellytys markkinatalouden toimivuudelle. Perusajatus on, että kokonaiskysynnästä huolehtiminen pitää rattaat pyörimässä.

Pikettyn näkemys euroalueesta on tyly: Olemme luoneet hirviön. Yhtenäisen finanssi- ja veropolitiikan puuttuminen rahaunionin mailta luo olosuhteet, joissa yhtenäisen rahan käyttö kärjistää maiden välisiä eroja. Verokilpailu on saanut jo sellaiset mittasuhteet, että eriarvoistuminen vain kasvaa. Pääoman keskittymistä voi estää vain tehokkaalla verottamisella.

Perintöveron suuruudeksi Thomas Piketty suosittaa 50–60 %:n, suurimpien osalta 80 %:n veroa.

Lähde: TV-ohjelma Taloustieteilijöiden totuudet

---------------------------

Thomas Piketty: Olemme kohta taas 1800-luvulla: pieni perinnöillä ja koroilla elävä eliitti hallitsee yhteiskuntaa

http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1399694258566?jako=...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olisi kyllä sangen surullista, jos jokainen perheyritys lakkautettaisiin omistajan kuollessa. Monilla perheyrityksillä on yli sadan vuoden historia Suomessakin. Ainakaan moisesta ei olisi hyötyä Suomen taloudelle eikä suomalaisille.

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars

Omistamisen muotoja pitää pohtia uudelleen, ei yritys omistajan vaihtoon kaadu. Tässä tapauksessa valtion ollessa hetken (tai pidempään) kyseessä pitäisi uudistaa kansanedustuslaitoksemme ja hallituksemme puoluepelleilystä asiantuntevien yksilöiden muodostamaksi. Vaikkei heti saataisi 100% perintöveroa niin vaalien ja hallitustavan muutoksesta olisi silti suurta hyötyä meille kaikille.

Toimituksen poiminnat